Pari kyssäriä

Onko taiteilijalla suurine viiksineen yksinoikeus luoda kerrostalon kokoinen läjä paskaa ja pystyttää sen päälle hammastikkuun kiinnitetty Suomen lippu?

Onko sen päällä masturboimatta jättäminen vittuiluksi tarkoitettu ele Turkka Malille vai kenties suora osoitus siitä, että ulosteen voimakas tuoksu jättää aloittelevan skatofiilin libidon kylmäksi?

Onko kuitenkin väkinäisesti ihoa rikkovilla liikkeillä rusennettu siemenneste statement Keskustapuolueelle vai pelkkä tavanomainen viharunkku paskakasan päällä?

Joskus kaikkiin hyviin kysymyksiin ei vain ole tyydyttäviä vastauksia.

Polterabend

oksennusta, multaa ja kuolaista räkää
  vitut
onks kellään teistä mitään juotavaa
suussa nimittäin maistuu paskalta
  vitut
kurlasin hetken viikon vanhalla kiljulla
se on muuttunut itsestään keltaiseksi
vaikkei siinä ole kuin hiivaa ja sokeria
  vitut
kuseminen polttaa kuin luciferin hanko
ai saatana, esinahassa on näemmä haava
ei tule tänäänkään mitään runkkaamisesta
panettaakin niin vallan perkeleesti
  vitut
onkohan tässä makuupussissa yrjöä vai kusta
miks nää tulitikut on näin epämääräisen märät
savunhaju pyörryttää ja samanaikaisesti vituttaa
jotenkin oudosti sekin on mahdollista
nii et onks kellään teistä mitään juotavaa
  vitut

Land of Nicto or the story of Telarum, Warthog and Swine

'Twas the year of our Lord 1663
on a yonder farm of Northam land
three brown beasts hid together under a tree
escaping the blow of the wicked farmers hand

"Why must be live in fear while the farmer eats brown porridge and mead? We are going to the Land of Nicto where we can eat whenever we want."



They ran together holding a tail in their mouths
escaping in the guise of night
first came Telarum, then Warthog with Swine tagging behind
banding together they knew not to fight

"We are smarter than the stupid man, who fights with his brother and kills our brothers for fun with his hand. We are going to the Land of Nicto where nobody will harm us ever again."

Telarum lead them to a dark cave nearby
where the ceiling built a cathedral
the Swine then lead them into a solemn proposal
a preacher forgetting his filthy ways and sty

"I have thought about this and I can be silent no more. This world is not for us anymore. We are going to the Land of Nicto where we can live as kings and queens."

And so as the Swine went on
a hole started to spin and grow midair
briefly it let out a silent flair
and then grew still and conned:

"Welcome Friends to the Land of Nicto! Step right up and enter me!"

And they grasped their tails and walked right in.

Nobody saw them ever again.

Apprentice

"In the white room again as per chance
no echoes, sounds nary a flippant dance

Can I play the Octobass?
No, you can't - no one can

And like a fleeting passing dream of chance
no echoes, sounds nary a flippant dance

Can I play the Octobass?
No you can't - no one can"

Uhmaikä

Kummat katseet kuumottaa kun robotti saapuu mummolaan
"mutta eihän minulla ole robottia lapsenlapsena" mummo virkkaa
robotti vastaa vain sähköisellä surinallaan
päässä syttyy lamppu ja suusta työntyy ulos tuloste:

"SUR SUR SUR, ÄH ÄH ÄÄ - SAANKO KOIRAA SILITTÄÄ."

~

Ei robotti mustia syliin saa
sillä koira on jo paennut melua nukkumaan
"SUR SUR SUR, ÄH ÄH ÄÄ - NYT LETTUTAIKINAAN MENEE PÄÄ."
ja niin liemi keltainen on hetkessä päällä robotin

Mummo katsoo huolissaan kun robotti tekee metkujaan

Herralassa

Kalliolta jolta oli kuusi metriä veteen
metsä jonka läpi pystyi vanhasta muistista juoksemaan
hylätyt talot joiden piilossa varjoja tutkittiin.

Hae Tanskaselta Hollolan Sanomat
sytytetään grillikatos laavuineen tuleen - väitetään
hiekkakuopan pohjalla maatessaan ei kaipaa kotiin.

Sinivihreä vesi jonka pohjaan ei pääse
Ylöstalo - Alestalo - Keskitalo - koulu
vaahtomuovin palaset ovat tarttuneet paitaani.

Työnnetään poika metallitolppaa vasten
jonosta poistuva häviää välittömästi
grillimaustetta syödään myös näkkileivällä.

Punoittava niska taas täynnä kesän salamia
ehta tuopillinen aitoa ja parasta epelikaljaa
katolle heitetystä pyörästä rikottiin vaihtaja.

Katsojien alla maisteltiin pullo Holannin
vihreä lieriö pyöri mukavasti mäkeä alas
keskellä metsää oli piiloitettuna järkäle.

Metallivaijeria asetettu juoksuesteenä
peitettyjä kuoppia maassa täynnä vettä
maailman parhaimman puhdistusaineen kaava.

Lukitun huoneen arvoitus

Lattialle tippuneessa hatussa on sanomalehtisilppua
Pim tuuteli huli-uli-uu
Tapettia kiinnittänyt teippi näkyy kattolampun valoa vasten
Pim tuuteli huli-uli-uu

Kuka sen näki näin - kuka rikospaikan kuvasta osoitti minua päin?

Maton läpi on uinut jälleen se ankka punainen
Pim tuuteli huli-uli-uu
Peilissä nään ruskean roiskeen - se hurme huomaamaton
Pim tuuteli huli-uli-uu

Pidä kädet vahvasti kiinni - pidä kiinni, pidä kiinni

Tuolin päältä matkaa ei pari metriä pidempää
Pim tuuteli huli-uli-uu
Liito ilman halki kohti harmaan puista lattiaa
Pim tuuteli huli-uli-uu

Syyt kohtasi kallon ja oksanreikä eksyi rustoihin

Pim tuuteli huli-uli-uu

a bit peckish

I always knew marriage would be hard,
with hurdles and questions many;
But I never thought it would go like this,
at least found my sanctuary

I really used to love you so dear,
but this all is becoming a bore;
if you eat my brains and steal my soul,
nobody will stand no more

29.4.2009

Under ground

"This is Green Park". Mies astuu sisään metron ovesta kulunut nahkainen asiakirjasalkku kainalossaan. Kaljulla otsalla kimmeltelevät hikipisarat tippuvat hänen nenänsä päästä lattialle äänettömästi kun hän istuu alas sinivihreälle penkille. Vaaleiden kulmakarvojen alla liikehtivät silmät etsivät kohdetta jatkuvasti löytämättä mitään kiintoisaa. Mies siirtää nyt sylissään olevasta salkustaan kahdesti taitetun paperilapun salkun päälle ja ottaa jostain sen syövereistä vielä sinisen kuulakärkikynän. Paperi on täynnä käsittämättömällä käsialalla kirjoitettuja tuherroksia - tekstiä, piirroksia, kaavakuvia.

Miehen vieressä istuva aurinkolasipäinen poika on ilmeisen kiinnostunut tuherruksista, sillä vastapäiset matkustajat panevat merkille pojan silmien vilkaisut aurinkolasien kulmasta miehen paperilappua kohti. Äänekkäästi tuhahtaen mies kaivaa taskustaan ruskean narun päähän kiinnitetyn vihreän kiven - "smaragdi", ajattelee aurinkolasipäinen poika. Mies pyörittää kiveä narun avulla vedenetsijän taikakalun tapaan, mutisee hieman itsekseen ja aloittaa kirjoittamaan lisää epäselvällä käsialallaan, josta poika ei saa mitään selvää. Välillä mies pysäyttää kirjoittamisen ja pyörittää taas kiveään - myötäpäivään, vastapäivään, myötäpäivään, hieman hidastaen ja sitten taas nopeuttaen. Hän laittaa kiven pois ja jatkaa innokasta tuherrustaan.

"This is Waterloo". Miehen eteen istuu vanha nainen joka kiinnittää välittömästi huomionsa hänen puuhiinsa. Kurttuisen ihon ympäröivät silmät seuraavat haltioituneena kiven tanssia narun päässä. Nainen on nyt unohtanut kirjansa jota hän oli vielä lukenut astuessaan junaan sisään: "How to overcome fear and accomplish things". Välillä nainen pakenee kirjoittajan paperista eksyvää katsetta kirjaansa, mutta taas hypnoottisen pyörimisen alkaessa hän ei voi vastustaa uteliaisuuttaan. Myös aurinkolasipäinen poika on miehen puuhien vallassa - hän unohtaa jäädä asemallaan pois antaessaan jakamattoman huomionsa kirjoittajan toimille. Mies avaa paperinsa ja on siihen ilmeisen tyytyväinen - hikikin on jo kuivunut metron miellyttävässä viileydessä. Hän laittaa kiven taskuunsa, kynän ja paperin salkkuunsa ja astuu ulos metron ovesta. "Mind the gap", sanoo purkitettu nainen nauhoitteessa ovien sulkeutuessa hänen selkänsä takana. Metron vaunut katoavat maan alle pimeyteen.

Animositeetti?

Minun kasvoni ovat kapeat, kuin valkoinen muovinaamio.

Sormi liikkuu pitkin luisevaa poskea. Se on neula levyn pinnalla, levyn, jonka ainoa kuultavissa oleva ääni on valkoista kohinaa.

Sen voimakas laatu peittää kaiken alleen: näkö - tunto - haju - maku. Kaikki on 50% harmaata ja humisevaa.

Luisuva kalkkitaso 14% polypropeiini - punainen muoviseos 14 tuhatta orgaanista seosta mukana myös uutisista varastettuja otsikoita? Missä vaiheessa lause muuttuu tulenpalavasta parlamentaarikosta tutkivaksi otsokamijaplanissimo. Sana on liian haastava este.

Siirrytään vaikkapa sitten ääneisiin:

kalama he maisse ma ku jommaa ne peno teraassim

Kalmari: se on haiseva littu taitettuna vaginaasi - miksei se rietas vätys tule pois vaikka kuinka maanittelen. Se paskamainen nöljö ei koskaan tee niinkuin minä tahdon, vaan makoilee puuterintuoksuisessa luolassaan peitettynä ulosteenseikaiseen Chanelin vitoseen. ääh. Ei tästä kellosta edes löydy viisareita.

Hmmm.

Saldoblues

kuittien perusteella olen ostanut itseni vararikkoon
tilin saldo on kai nolla mutta luottokorttien numeroita on täynnä mun polla

- yksi karhunloukku
- kaksi kumkvattia

viisi numeroa puhelimeen ja saldo on taas mustavalkoinen
ruokaostokset voi tehdä henkilökuntakortilla, sillä maksan sen

- kolme paria tennissukkia
- neljä mikroaaltouunia

satatuhatta - sen jos saisin, numeron lihavan pyöreän vain
läski leidi hynäläjän kiekuu silloin mun korvissain

- viisi pakkaa nuottipaperia
- kuusi pakettia muovikelmua

jos tästä joskus pietari mut porteillensa ottaa ja vie
lehtolapsille nää velkapaperit jäämistönä jäädä lie

- seitsemän kuolemansyntiä
- kahdeksan iäisyyttä katuen

Jälkinäytös

esirippu nousee vaikka lava on tyhjä
pyöreässä valokeilassa ei seiso kukaan

urkupillien sisältä tulee enää pelkkää pölyä
kapellimestarin tahtipuikko on tippunut lattialle

lavasteiden maalaus jäi puolitiehen
merimieheltä puuttuu lakki ja silmä

muistelen mielessäni sitä tunnetta: ensi-ilta
punainen sametti - vihreät tupsut - vetoköydet

ruusujen ja tulppaanien aavet lentävät jalkoihin
taputuksien mennyt kaiku nousee kattoon kadoten

Polaroideja

Hän laskeutui pavunvarratta pitkin alas pilvistä, vaikkakin varsi oli leveydeltään lähempänä kotimetsän kuusien mittoja. Suuret vihreät lehdet lätisivät hänen alaskiitäviä käsiään vasten paikoittain, mutta hän ei enää tuntenut niiden tuottamaa kipua käsissään. Hymyillen hän katsoi alas kuluneen sinisen koulupuseronsa rinnukseen, jossa ruskean nahkaisen nauhan päässä roikkuva kultainen avain kimalteli yliluonnollisen kirkasta loistettaan hänelle. Hän oli muuttunut palloksi valoa.

"Mä en enää osaa puhua sulle. Mä en enää tiedä mitkä sanat sä haluat kuulla tulevan ulos mun suustani. Mä en enää ymmärrä mitään."

Hän nostaa katseensa kultaisesta avaimesta ja on jälleen eteisen puisella penkillä, jalat puulattiaa vasten.

Enää puhetta ei kuulu, vaan sen on korvannut sarja hiljaisiä nyyhkäisyjä, joiden merkitystä hän ei ymmärrä. Onkohan äitiin sattunut? Hän yrittää hymyillä parhaansa mukaan rohkaisevaa hymyään, sitä jolla hän hymyilee myös ystävilleen silloin, kun he kertovat hänelle olevansa huonoja matematiikassa.

Yhtäkkiä hän on taas koulussa. Reppu on tutusti tuolin selkänojalla, hän tuntee pehmeät olkaimet selkäänsä vasten ja tuntee nenässään lyijykynäteroittimien erehtymättömän tuoksun. "...mä en ikinä opi näitä kertotauluja, miks nää pitää olla näin isoja...!" murehtii Liisa, jokaisen matematiikan tunnin alun varma merkki. Liisa ei ole tänäänkään tehnyt läksyjään, vaan katsoi illalla salaa televisiota ja siksi jätti matematiikan tekemättä. Hän muistaa taas hymyillä.

Tuo hymy. Kannustava, sanoi hänen ensimmäinen aviomiehensä, sillä siitä voi hänen mukaansa saada puhtia minä tahansa väsyneenä aamuna, jolloin herääminen tuntuu erityisen vaikealta eikä sukatkaan tahdo löytää tietään oikeisiin jalkoihin. "Puhutaanhan hymypojistakin, sinä lienet siis sellainen hymytyttö", pohtii hän tahallisen vitsikkääseen sävyynsä. "Kunhan ei vaan Iltatyttö", hän vastaa, hymyillen salaperäistä hymyään miehelleen.

Kun hänen äitinsä soitti ja kertoi hänen miehensä kadonneen työmatkalla, hän ei voinut olla hymyilemättä rohkaistaakseen hänen äitiään puhelimessa. Hänen äitinsä haukkui tunnottomaksi, kylmäksi ja ilmoitti lyhyesti siitä, kuinka hän ei olisi tervetullut hautajaisiin.

Mihin hautajaisiin? Eihän mitään ruumista edes koskaan löydetty.

Hän kuvittelee ensimmäisen aviomiehensä makaamassa mädäntyneenä jollain unohdetulla kalliopolulla, niska ja jalat murtuneena tippumisen seurauksena. "Lähti etsimään itseään", hän ajattelee ja hymyilee, kuten aina.

trint

Suussa maistui veri. Se vahva ja punainen rauta. Päätä huimasi ja korvien välissä tuntui olevan kuuma putki, josta kiehuvien suonien syke lähetti huojutusta koko aivojen alueelle, jopa vaaleiden, sirojen ja täysin symmetristen silmämunien kohdalle asti.

"nyt sitä mennään", hän ajatteli samalla kun mielensä projektorista loppui filmi ja teatterin valot syttyivät valkoisuuteen, kirkkaan Taivaalliseen valkoisuuteen.

~*~

Hän oli siirtynyt. Avatessaan jälleen silmänsä niiden pinnassa tuntui olevan pitkään nukutun yön kuiva rähmäisyys, josta eroon pääsemiseksi silmää pitää räpäyttää useita kertoja. *räps* *räps* *räps*, valo muuttui valkoisesta tasaisemmaksi jokaisella iskulla. Hän heilautti päätään vasemmalta oikealle, hidastaen jokaisella heilutuksella hieman liikkeen ulottuvuutta. Raskaasti hän antoi liikkeen pysähtyä. Hän näki taas. Nielaisten verenmakuisen syljen suustaan nousi hän päättäväisesti yhdellä, raskaalla liikkeellä TeleportaatioTuolista (tuttu OmniMainoksesta jossa laulettiin "aivan kuin olisit jo siellä! ding ding!", jota näytettiin implementoituina jokaisen trint-verkkoon ("RealiTy RINTing", todellisuuden augmentoitijärjestelmä)). "Voisivat vielä vähän hioa näitä asetuksia ihmisille", tuumi hän ääneen jättäessään kylmän metallihuoneen taakseen ja ottaessaan suunnakseen kaupungin mustan yön.

Jumppatunti

Kulunut lakkapinnoite paljasti naarmuilla olevan vanerilattian unohdetussa liikuntasalissa hänen astuessaan sisään suuresta metallikahvaisesta ovesta, joka oli purukumin ja tarrojen haavoittaman pintansa lisäksi koristeltu mustilla allekirjoituksilla spraypulloista. Heti oven avattuaan hänen korvansa oli täyttänyt armottomasti pumppaava rytmi, kuin vanhan tehtaan mekaaninen sydämensyke. Edessään hän näki kaikki neonvärien sävyt syaanista magentaan, nilkkoihin lasketut suunnattoman korkeat sukat ja vyölaukut täynnä mitä hienoimpia designer-vesipulloja täynnä Eviania ja muita bakteereissa uiskentelevia muotivesiä. He liikkuivat kuin yksi orgaaninen massa totellen kaleerimiehen rummuniskuja, heiluttaen käsiään päidensä yläpuolella heiluvina meriheininä limaisessa rantavedessä. Kasvoillaan heillä oli tyhjä ilme, mitäänsanomaton kanvaasi viivoilla piirretyllä suilla ja silmillä joiden takaa ei voinut löytää mitään vastauksia. Hän oli vieraassa elementissä, terra horribilis joka ei koskaan antaisi hänen tuntea oloansa rentoutuneeksi. Lähemmäs astellessaan hän veti sukat alas muun joukon esimerkin mukaisesti soluttautuakseen heimoon valkoisena lähetyssaarnaajana. Pian hän tunsi muuttuvansa. Yhtäkkisesti vieras ja hyökkäävä tahti muuttui nuken naruiksi, jotka laskivat siimansa hänen niveliinsä antaen hänelle täyden vapauden uppoutua liikkeen tasaiseen syleilyyn. Kuuma polte kulki läpi kehon pyörteinä, leikitellen tiensä ylös jalkateristä haaroihin, istuen hänen kohtunsa seuduilla kuin häntäänsä jahtaava tulikettu joka sitten odottamatta jatkoikin matkaansa kohti hänen käsiään poistuen lopulta sormenpäistä ulos. Hänen kehonsa oli muuttunut mielihyvää tuottavaksi koneeksi, lihakset olivat enää pumppuja joiden liike tuotti aivoissa äkillisiä välittäjäaineiden virtauksia. Kasvoillaan leveä hymy hän unohti hetkeksi huolensa ja sen kaiken vaikeuden, mitä elämällä on joskus tapana tarjoilla. Hän oli osa jotain suurempaa, kerrankin. Kerrankin!

Finnhits

aamun linja-auton nään
kietoutunut mustaan kaulahuiviin
se kasvot peittää mutta sinut tunnistan
ja kuin aikakone, se minut palautaa

yksin keskellä tän joukon
jälkeen kaikkien näiden vuosien
olet yhä ainoain, se yksi
yksi joka pääsi pakoon

rakkauskirjeitäni antanut en sinulle
sonaatteja loihti herrasmiehet neideille
valintani vääriä olivat, sen huomaan
annan kaiken jos koittaa mä voisin

yksin keskellä tän joukon
jälkeen kaikkien näiden vuosien
olet yhä ainoain, se yksi
yksi joka pääsi pakoon

ei haittaa vaikka vähän lihonutkin oot
en mäkään mikään palkintoporsas oo
soma pari meistä tulisi silti, uu
sinisilmä ja mansikkasuu

yhdessä keskellä tän joukon
jälkeen kaikkien näiden vuosien
olet yhä ainoain, se yksi
yksi joka tuli takaisin

Fearful symmetry

short words of love evol fo sdrow trohs
written on a paper . repap a no nettirw
which nobody will the lliw ydobon hcihw
be reading again woods niaga gnidaer eb
your loneliness are sad ssenilenol ruoy
you embrace it for   the ti ecarbme uoy
find the love  woods-man  evol eht dnif
without luck  has    left  kcul tuohtiw
and be glad  his old house  dalg eb dna
you're not  and it's just a  ton er'uoy
a sad git  terribly hollowed  tig das a
having a     presence with     a gnivah
midlife        just  the        efildim
crisis          animals          sisirc
you'd           keeping           d'uoy
hate              him              etah
it.             company             .ti
.                there                .

Separation anxiety

joskus täytyy mennä kun
   kaukaiset rannat kutsuvat
katsoa sameiden silmien läpi
   ja kääntää päätä hieman pois

   näytä hänelle kyyneleet
   näytä mitä tunnet

erossa muttei silti yksin
   kaipuu rakentaa odotuksen
yhdessäolon täyttymykseen päästään
   vaikka kortein ja kirjein

   kirjoita hänelle ajatuksesi
   kirjoita mitä tunnet

katse valuu pitkin kuplivaa tapettia
   puulattia on kylmä varpaille
ikkunoista puuttuu kaksoislasitus
   missään ei ole oikeaa piimää

   tunne kaipaus arjessasi
   tunne mitä tunnet

lumi on jo sulanut maasta pois
   yöllinen kaupunki on hiljainen
miehet mustissa hyppäävät takseihin
   mutta minä etsin vain sitä yhtä sinistä

   odota vain parasta
   odota rakkaintasi

1-1-2-4

Open your arms and embrace me
With your sweet kindness envelop me
Feel a ticking warmth and a loving heat
A mechanical heart with a radioactive beat

We're machines and we're built for love
Accept the reality and become what you are

We're machines and we're built for love
Accept the reality and become what you are

Tempaisuja

pyörivä spiraali laskeutui maahan jättäen kultaisia jälkiä ilmaan
katsoin sisälleni lasiseen rintaan - näyttelykappale oli varastettu

nousin leijuvia portaita pitkin tummansiniseen kaasupilveen
haukoin henkeä ja sokaistuin - olenko taivaassa vai helvetissä?

huomiokykyni herpaantui ja apinajumala nauroi pylväänsä päältä
katsoi minua toinen silmä kiinni ja virnisti mustilla hampaillan

"kuka sinä muka olet - irtaannu jo valheesi kahleista bwana"
suljin katseeni sekunniksi - en ollut enää siellä enkä missään

varjoja valkoisella matolla - nukkaa harmaalla kankaalla
puoliksi seinältä revityt julisteet - kauhu: olen kotona

tasaan hengitykseni - yksi kaksi kolme neljä viisi - ulos
ohimoilla jomottaa - sydän hakkaa - rintakehäni rutistaa minut

lakanat ovat hiestä märät - osittain myös repeytyneet
käännän katseeni pöytälamppuun ja näen: seinällä on -

herään.

Maanantaikappale

Herää, unikeko!
Aurinko nousi jo kuudelta!

Laita sukat vääriin jalkoihin
kaada myslin sekaan kolaa

Unohda avaimet kahdesti
ja jätä ovi lukitsematta

Mumise epäselvästi bussikuskille
ja istu penkistä ohi

Säpsähdä stop-valon syttyessä
jää väärällä pysäkillä pois

Älä tunnista ketään vastaantulijaa
ja nuku onnellisesti töissä!

Kommunikaatioterapia

Hiljainen kylä, vaitonainen suu
  sanomatta jätetyt sanat, asuntolaina, se toinen
  ja kaikki se muu

Miksi lupasimme toisemme toisillemme
  sanottiin sanat katteettomat, ruman halvat
  kumppanillemme
  
"Kaduttaako?", kysyin yhä uudestaan
  et sano mitään, lauseet sanomatta jää
  myös tälläkin kertaa 

Veit lapset pois kun en puhunut enää
  ei ymmärtänyt äiti eikä isä
  ei kummankaan perheenpää

"Penni ajatuksista", voi kohtalon ivaa
  viskikonjakki ja rikkinäinen vyö
  solmio hukassa
  sukassa reikä

  olen vain hiljaa

Epätietoinen

Onko pakko nauraa mukana hänen huonoille vitseilleen?
Onko pakko iloita hänen puolestaan kun hän ostaa ruman urheiluauton?
Onko pakko muistaa miltä se tuntui kun hän veti sinut syliinsä?
Onko pakko itkeä kun hän jättää sinut toisen vuoksi?

Onko pakko tuntea niin kovaa?

Voinko valita oman tieni onneen?
Voinko nähdä valoa tunnelin päässä?
Voinko ostaa suosikkilimonadiani kysymättä lupaa?
Voinko itkeä itseni joka ilta uneen?

Voinko saada luvan tuntea niin kovaa?

For Sini

Standing in front of the opaque portal
   gazing past the lives beyond
Forgetting why I originally came here
   and why her name was to me so fond
"You can never have him", they said
   but you refused to listen, my black dove
And when came the time to make a choice
   you took a stand and you chose love
Forget-me-not, anemone, lily
   rosemary, parsley and thyme
Show compassion to me and them
   and we'll stand the tests of time

Kuka varasti punaisen haimani? (tajunnanvirta sensuroimattomana #1)

Olin kaupungilla kävelemässä väistellen katselijoiden luoteja joita he ampuivat muovisilla valopistooleillaan kohti minua. Yritin väistellä niitä mutta käsiini kasvoi karvaisia kasvaimia jotka eivät tahtoneet että vahingoitun. Ne muodostivat ympärilleni kudoksistaan kilven joka suojasi minua kaikelta, mutta pian huomasin, ettei sen sisällä voi hengittää. Saatoin kuvitella sinertyvät kasvoni kun vedin sisään pahanhajuista uloshengitysilmaa kudospussin sisällä, ja pian korvissani alkoi myös surista. Fandago grimoire, ajattelin kun näkökenttäni supistui pieneksi valkoiseksi vaakaviivaksi ja tiesin tajuttomuuden olevan lähellä. Kaaduin maahan enkä enää sen jälkeen tuntenut mitään.

Luomiskertomus

ajan alussa nousin järvestä
  keräsin kappaleet ihmisen
muoviputkea ja tähtien valoa
  unohdettuja lupauksia monta

kasasin kaiken parhaani mukaan
  mutta en osannut ilman ohjetta
rautalankaa ja liimaa
  ja punaisen jumalan alttari

~katso: hän elää luonamme nyt
  kuka meistä olisikaan aito~

otin ja rakensin toisen
  kumppaniksi keinokaliffin
nimeksi annoin sille jordaania
  vastukseksi kysymysten

hän avaa silmät hän avaa suun
  henkeä haukkoen hän istuu
katsoo minua - minä häntä
  en osaa sanoa enää mitään

~kirveltää kun itkettää
  ja ilma on sakea savusumusta~

a game design for a school project

The game is a “moody” adventure game, the term moody referring to a type of game play with no actual goal. The game is an experience, an interactive movie of sorts with no right or wrong outcome.The player experiences the story through discussions of other characters and settings, acting as a narrator of sorts to the story.

Set in a world where time has turned backwards, the story is told from the viewpoint of three characters, all stuck in a snowstorm in a cabin high up an unnamed mountain. The game is divided into three equal parts or chapters, each involving one character and his/her story.

The world and setting is a reality where time runs backwards, which has eliminated death from the lives of people, and now the end of a human life is birth (turning into a sperm and an unfertilized ovum). Time has gradually slowed down, and then, starts reversing. Past events start recurring.

People eat by regurgitating foods into food containers. Raining starts from the ground up. When people start fighting they suddenly get all hurt and then the opponent heals them by attacking them. Old buildings are re-built with wrecking crew equipment. Dead people raise from their graves and start getting younger. The universe is bound towards the Big Bang again, and thus, an Armageddon of un-birth.

The player characters are different people caught in the early days of “The Event”, as the time-turning is called in the game universe:
The three main characters are:

“A” – an undertaker, reassigned as “wake-upper”, i.e. a person responsible for patrolling graveyards and finding dead people coming back to life.

“B” – a novelist, now disenchanted as she has to unwrite all her books

“C” – a Christian priest battling with the new unnecessity of religion.

Koti

yritin mennä pahaa maailmaa piiloon peiton alle
   mutta sängyn alla oli mörköjä
äiti heitti minut pesuveden mukana pihalle
   ulos yksin pahaan maailmaan
katsoin rannekellosta suunnan metsään
   ja riisuin hiljaa kaikki vaatteeni
hieroin itseeni mutaa ja sammalta
   unohtaen kuka on ihminen
tapio ja otso elämäntovereinani
   söin kaarnaa ja käpyjä
kerroin salaisuuteni revolle
   psykiatrini oli keltasilmäinen
en enää huomannut kylmyyttä
   en ennen talvea ikuista
hiljaista

heräsin alta sammaleen
   raahauduin kohti aurinkoa
näky kumma ja vieras ja silti tuttu
   unohtaen kuka on ihminen
hän katsoi minua ja minä häntä
   tunsi villin voiman kutsuvan
otti minua kädestä kuin vanhaa ystävää
   sanomatta tarpeetonta sanaakaan

aurinko istui taivaallaan
   
hän riisui vaatteensa ja liittyi mukaan
   älkää etsikö meitä enää

Nuuskamuikkuselle...

Oli talvi ja pakkanen, kun lähdit kauas etelään
Jäin yksin taloon, puiseen, pimeään
Unta hakiessani kuvat mielen täytti tummat
Olo yksinäinen oli - varjot huoneeni kummat
Ajatukseni täytti matkasi määränpää
Nyt kaukaisien maiden kolkat sä yksin vain näät
Kyyneltä en päästänyt silmistäni silti lain
Mutta mielessäni olit sinä, yksin sinä, vain
Kun unihiekka silmäni vihdoin vangitsi ja täytti
Unen kuvat sinut vihdoin minulle näytti
En enää yksin talveani vietäkään nyt
Kun luonain unissani olet viipynyt
Pian koittaa kevät ja silloin taas tavataan
Ystäväni, rakkaani, minua silloin tule halaamaan

Calligraphic "faction logo" designs for a game project

More information later :)

The Astral Gears

Heart of the Atom

Entropy

Neo-Christians

Imperials

The Spawn

Galactic Order of Puritans

Le Petit Prince

it's like I had transported into a new plane of existence
looking at the common three dimensions as through a lens

reality was distorted, yes, but nothing else was
people were still the same, still had the redeeming quality to them

the reason for living is other people, one might say
but I add: "yes, if you Love yourself first as well"

as I sat there in the outskirts of the chromospheric disturbance
and shot wondering gazes towards supernovas and stardusts

I couldn't help thinking how much I'd rather be there
there, in your arms, in a warm embrace

and time became just another dimension to me
breaking the barriers wasn't very difficult in the end

let's just say that kindness knows no boundaries
not even four-dimensional

Eureka!

So I dropped down on my knees
And shouted the name again
An answer was given to me
In a bright flash of light

This was no act of God
The mirror image was displayed clearly
for the first time in
thousands of thousands of years

A world where a man can challenge gods
Endless greed, want and envy are gone
The old statues are broken down
for they are but images of men

Letting go the old superstitions
Challenging the knowledge of fathers
Displacing belief with knowledge
The world beings anew

Hand in hand the sons of man
walking together towards a brighter tomorrow
Fairness, honesty, kindness
These are the values I serve now

A glad servant I am
And no doubt I feel

Eräs ilta

Kadulla kävelee mies joka ei ole musta eikä valkoinen. Hänen vanhempansa ovat kotoisin eri puolilta maapalloa. Hänen äitinsä on suomalainen. Hänen isänsä on afrikkalainen. Hän on puoliverinen mulatti, rotupetturi, of mixed blood, ei-arjalainen "somali", kuten häntä kutsuttaisiin yön pimeydessä, vaikka hänen isänsä onkin kotoisin lähempää Pohjois-Afrikkaa. Jonottaessaan grillijonossa hänen takanaan olevat teini-ikäiset, pilottitakkeihin verhoutuneet pikkusielut kommentoivat tarpeettoman kovaan ääneen näennäistä fyysistä pahoinvointiaan, jonka miehen olemassaolo saa heidän elimistössään aikaan. Mies on hiljaa, hän ottaa verbaaliset veitset vastaan tottuneesti, tahtoen välttää tarpeettomat välikohtaukset. Sitä he vain kuitenkin haluaisivat. Kun miehen vuoro tulee, katsoo myyjä häntä lyhyesti kuin kirpputorilla lojuvaa, kulunutta taistolaiskodin vihreää joukkoistuinta. Pienet siansilmät lähettävät pikapostilla salamointia kirjattuna kirjeenä. Myös tämän hän ottaa vastaan hievahtamatta, välittämättä lainkaan siitä mitä tämän kunnioitettavan nakki-establishmentin henkilökunta ajattelee hänen monikulttuurisesta perimästään. Myyjä varmaankin pohtii, että pitäisikö tässä nyt muka ruveta solkottamaan viidakkoslangia kun mies avaa suunsa ja tilaa ranskalaiset perunat sinapilla, puhuen virheetöntä suomea lievällä hämäläismurteella. Saatuaan pikaruokansa hän poistuu nopeasti vasemmalle pilottitakkien huomaamatta. Hän palaa takaisin kaupungin yöhön lautanen ja haarukka kädessään, syöden grilliherkkujaan kävellessään.

Poimittu hetki

Joskus yritin järkiinnyttää itselleni, että ymmärtäisin tämän maailman toiminnan. Todellisuus kuitenkin on, etten oppinut ymmärtämään juuri mitään. Kun yritin ojentaa kuvitteellista kättäni ajatuksissani kohti korkeampaa totuutta, kohti onnellisen elämän salaisuutta, käteni ulottui vain hyvin lyhyelle, eikä sen tarjoama ote antanut hakemaani lämpöä tai helpotuksen tunnetta. Miksi tälläinen olisi missään tapauksessa mukava olomuoto, hän kysyi ei keltään saamatta vastausta.

Ajatuksessani on käynnissä oikeudenkäynti. Istun todistajan kopissa ristikuulustelussa, ja totisesti myös tuomari ja syyttäjä ovat tuttu näky, sillä minä itse täytän molemmat puolet oikeustapahtumista. "Miksi teit sen? Sosiopaatti! Hullu! Mielipuoli! Pervo! Deviantti! Huligaani! Loinen!". Pystyn vain istumaan tyhjä ilme kasvoillani, antaen sanojen tulvan pyyhkäistä ylitseni, tulvan, joka mennessään jättää oksettavan tunteen kurkun pohjalle ja joka saa vaatteet ylläni tuntumaan entistäkin epämukavimmilta.

Tuomio on selkeä: Syyllinen. Kaikki osakohdat luetaan minun kannaltani raskauttaviksi ja lautamiehet (jotka muistuttavat erittäin läheisesti myöskin minua) toteavat yhteen ääneen tuomion kaikki alakohdat paikkaansapitäviksi ja oikeudenmukaisiksi. "Oikeusmurha!", ajattelen hiljaa mielessäni kun minut raahataan kahleissa ja pakkopaidassa ulos puuseinäisestä huoneesta ulos hiljaiseen, linoleumilattiaiseen pimeään käytävään, jonka loppua en näe. Siellä minua odottaa pimeä tuntematon.

Käytävä kaikuu hiljaisista nahkakenkien askelista, kun kaksi oikeusavustajaa raahaa minua olkapäistä käytävän mustaa päätä kohti. Hitaasti matkan edetessä näkemäni kehon osat alkavat peittyä mustaan vaippaan, pimeyden kylmään syleilyyn. Ohittaessani ikkunan näen tähtitaivaan, jonka äärettömän kaukaisuuden salaisuus pysynee lopullisesti minulta nyt piilossa. Epätasainen nakutus kuuluu halvoista kangaskengistäni, jotka osuvat rytmikkäästi epätasaisten muovilaattojen reunoihin ylittäessään niitä viimeisen matkani edetessä.

Vihdoin pimeys valtaa kaiken läpitunkevalla olemuksellaan.

The one that asked too much

Hanging my legs over the bedspread
Trying not to think of the obvious
The fleeting images filling my mind
Over and over and over again

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

The bills keep piling up on the floor
But even money would not be the release
I want a new drug, they sing again
Over and over and over again

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

Thinking the way that I am not allowed happiness
But this is the way things have always been
I've always been the one left standing in the corner
While others dance the night away

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

The morning kettle boils for just me
Never nobody to share my day
The cold floor chilling my bare feet
Competing with the coldness inside me

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

The last leaves fall in the winter frost
Fractal patterns filling my kitchen window
The crackling sounds of electric trains
Alone in this cold and empty world

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

Hoping someone would learn to love me
And to see me as I am
Small words and simple wishes
That's all I can ask for

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

Fleeting moments passing in a blur
The vision slowly begins to dim
And as I exit in a dizzying embrace
It's all going to finally end

I'm given relief
But still, I'm the underdog again
I'm still the underdog... again

punaista vihreää keltaista sinistä

vihreä punainen keltainen
valitse värisi - vaikka se onkin aina väärä
valitse puolesi ja puolueesi
muista olla aina kaikkien kanssa samaa mieltä

ole holtiton ja käytä järkeä
unohda mitä äitisi sinulle opetti elämästä
kaikki mitä tiedät on väärin
haukoitus kertoo hienovaraisesti tylsistymisestäsi

hyppää pois ja pysy mukana
kuulu joukkoon heikoimman kustannuksella
viha on sallittu sosiaalinen puolustuskeino
suojavärisi on tasaisen harmaa

tunne yhteys tuntemattomien kanssa
hyväksy ideologiasi kysymättä mitään
vaikene esikuviesi edessä
lue raamattuasi joka ilta

pahoinvointi on osa tasapainoista elämää
ongelmista nyt ei tarvitse puhua laisinkaan
löydä onnesi kemikaaleista
massaviihde on parasta huumetta

punainen vihreä sininen
taivas on auki siihen uskoville
uskotko että esi-isäsi kuolivat maasi puolesta
elä elämäsi sen velkaa maksaen

ole kiitollinen siitä minkä ansaitset
yltäkylläisyys on onnesi mittari
kyyneleet ovat elämäsi voiteluaine
tasaisuus on tavoiteltava olotila

vaatteet tekevät miehen
kirjaa ideologiasi t-paitaan
hanki lisää omaisuutta
muuten et ole mitään

luurankosi ovat visusti kaapissa
lepakot asuvat pysyvästi kellotornissasi
vatsasi on täynnä perhosia
silti kaikki on niin tyhjää

pidä mielesi avoinna vaikutteille
omaksu ympäristösi elämäsi mittariksi
käytä solmiota ja kauluspaitaa
älä koskaan kyseenalaista mitään

paavo lipposen alttari on kotisi nurkassa
sen täyttävät yleisradio ja mainostelevisio
sosiaalidemokraattinen filosofia pitää sinut kurissa
muista katsoa muiden olohuoneisiin

joidenkin asema nyt vaan on parempi
sitä nyt vaan on synnytty kultalusikka suussa
ei ole minun syyni että vanhemmat antavat minulle kaiken
rahako muka ei tee onnelliseksi

osta kaikki uutena
kaikki vanha on likaista ja rumaa
menneisyys on parasta unohtaa
alennusmyynnit ovat köyhille

"Restless?"

The needle gently nudged the record with a cold metal kiss turning a scratch into the powerful opening strums of Anarchy in the UK. Viewing the mustard/baby shit combo wallpaper with a daffodil pattern behind the record player, Stim now raised his head, standing up from his slouching position. The cheap, worth-pretty-much-shit off-brand player creaked quietly in the background as a sort of mournful effect track backing up good old Johnny Rotten. Stim's hand moved slowly up and down on his side: he was scratching his itching side, a probable side effect of using way too much off-brand washing powder. Actually, everything in his tiny Camden apartment was pretty much off-brand. An off-brand life, as a 1990's hipster poet would imaginably describe this oh-so-good slice of life.

Lying in the bed next to the record player, with the condiment paper backdropping, lay a guy he had met three hours ago in Camden Market. The guy was extremely thin: Stim could easily make out the lively human skeleton patterns of his ribs and pelvis bones. His body looked like something stolen out of Trainspotting, a canvas of drug abuse, street life, fast love, quick pound and deft suck and tuck in a cold dark London back alley. Stim, however, in his mind, refused to see these paint strokes as imperfections on this God's lovely creation. To him, this man was an escapee from the classic paintings, the most beautiful and pure depictions of Christ sprung to his mind. He sat on the side of the bed, careful not to disturb the sleeping cherub, still staring at the naked, almost aggressively truthful beauty of the human body.

He moved his face as close as he dared. breathing a hot breath at the sleeper's mouth, then quickly pecking a tiny little sleepytime kiss on his mouth. His target made a tiny quiet half-asleep noise which sounded something like "Mmmhgm". Stim grinned, his tobacco-stained upper teeth showing in his trademarkish style the girls on fourth grade used call "irresistable". He slowly lied down and rested his head down on a small brown pillow, still warm from his own body. Closing his eyes, he let out a long, restful breath, which also seemed to relax his whole body going out. He smelled the scent of the sleeper, catching an aroma of sweat, cheap mouthwash, and lip gloss. Mr. Sleepyhead had now silently turned his head sideways, and was facing him, a scene Stim witnessed while looking at him with only one eye halfway open. He grinned again, having no control over his own feeling of simple joy and childish happiness. "I think I love you", he said half-consciously, almost only thinking the words in his mind. He was not heard.

Outside, a church bell rang three times; slowly, but surely, going the three necessary bongs. On the third bong, Stim got up, making sure that he didn't disturb his sleeping friend. He browsed the mismatch pile of clothes and underwear on the apartment floor, trying to spot his dirty broken jeans. He came across them on the top of a wooden bench. He pulled the Levi's on top of his goodwill underwear. and started heading for the door. He left him 85 pounds and the rest of the cigarettes on top the second pair of jeans. Johnny Rotten had progressed to bigger and better things as he closed the door behind him, entering the dark and lonely hallway.

Vacation from the bonds of yesterday

Caricature of a human sits on top of a high pedestal
thinking of thought best left to be alone, forgotten
this wretch of a man is a smitten old fool and he
thinks the world runs around him like a clockwork
of pure red and white satin... but he wails on through
the night, howling his mad monologue in the blackness
of the setting sun... must be a thing of contempt...

A wretch of a man stands in front of the pedestal of
Aphrodite and he hears only the missing pieces of
himself; the terrible, unforgiven sins. What is will
not be no more.... IT MUST BE ALL FORGOTTEN...

And so he lies sideways, on the stone gray throne
of rulers past forgotten... naked... alone... thinking.

"Whatever is the quality of man?!", he asks himself in
a terrible fit of rage, his muscles spasming in an animalistic
terror... of animalistic instinct....

Give yourself freely to the flesh!

I must feed! I must feel pleasure! I must be whole again!
PLEASE MAKE ME FEEL SOMETHING PLEASE!!!!!!.........

But the answer is never heard. Only the Carnivore hears him.
She is the feminine force of the land. She wants to be lusted after.
And so: she is. The pleasures of the flesh are given unto her freely.
Pain, pleasure! It's all the same to me now... I can only feel the aftershocks
of pure torture anyway. The love I know is of pure ribald torture.

I want to be your slave. I want to sweat in front of you.

Naked.

My body responds to your commands. And I am, I am under your command.

The pulsating beat of the universe controls me now. There is only the bloodflow and the pleasure. And I give myself unto you freely. I am the well which you shall drink of. I am your Pleasure. I want you to have me.

And so is written: your flesh is the source, and I am the end. Give me the gift of true partnership. Share with me the true nature of the universe.

I see! I see the light! Finally, the shales have been cast from my eyes and I can see clearly: For there is only pleasure and pain, and there is you and I. And we both give equal shares of ourselves for the passion play.

And the metal cutting into my flesh serves as a reminder of your evercompassing love. You transcend the mere mortal chains and act as a cloud of raining compassion............ I am finally, truly...... at peace. I cry.

.......but the tears are of happiness. And I accept them as a gift.

Thus, everything clicks into place. Pain, pleasure, unforgiving, love, truthfulness, even pure servantship..... It's all meaningless now......

For we are the Lovers. And the sign was written for us. The ancient legends told of this moment...... And we shall enforce the prophecy.... together!

Godspeed!

Rauhaniemi 1993

A. listened to old techno tracks on his Walkman as he walked through the main street in Tampere, "Hämeenkatu", as the Finns called it. I was a rainy and snowy night, something that is only possible in Finland, a weather combination of both rain and snow for the maximum fuck-you weather experience. The dark gray streets were almost empty save a few drunks trying to find their respective ways to homeward bound. The subtle hints of hi-hat continued to blast their way into A.'s ears as he listened to "Music reach (1-2-3-4)" by The Prodigy. The sampled and sped-up female vocals smoothened his gaunt and made him feel very happy as he walked down the street towards the Central Railway Station. He was already 10 minutes late.

The song had progressed to the three minute mark on the second playthrough when he arrived at the station front yard (as it was not uncommon for A. to play the same song twice or thrice. The reason for this is that he just enjoyed this method and manner of music-listening for some reason (i.e. no reason)). His target and destination was the part of the city known as Rauhaniemi or to be exact, the sunny beach cliffs of Rauhaniemi. The simple idea of that name (ed. note. Rauhaniemi in Finnish means Peace peninsula or Peaceful peninsula) brought him a simplish, borderlinely adolescent feeling of joy. The kind of feeling you get when you are a seven year old child and you receive your best Christmas wish for present . That toy car or video game you wanted so bad after hearing about it or seeing it somewhere. This feeling made A.'s walking very quick and pleasurable, as he turned from the broken concrete of Hämeenkatu to Tammelan puistokatu. The trees in summer bloom in the park of Tammela gave the location a kind of Sherwood Forest of Ye Olde Romantic English feeling to the part of street encompassing the park grounds. "My mind is glowing", spoke the vocalist in The Prodigy's "Claustrophobic sting" playing in A.'s ears.

He was almost there when the ticket was finally bought. The ride was taken.

The air was filled with transparent overlay images reminiscent of Incan pottery designs or Spanish pottery-painting patterns with binary colors of black and white zig-zagging towards infinity. They seemed to "bump-map" (ed. note: a computer graphics algorithm which basically entails using a map of height information which is then used to calculate a three dimensional picture of an image with height information available) the air with their rectangular and symmetrically pleasing shapes. Moving his eyes or his head also seemed to "color-cycle" the patterns with a slow gradient colors. All these little quirks were very enjoyable for him, as it didn't really bother him at all. In fact, all the images seemed to react to the music pounding his eardrums as well, so it functioned as a sort of "music evaluator" for his current state. "I feel like a computer", said A. out loud for nobody particular. The green trees were his only audience in the darkness of the Rauhaniemi harbourside.

He caught the first glimpses of the lake in the midnight darkness. It was a beautiful sight with a Picasso-like composition, and A. couldn't help smiling and thinking of the New York Museum of Modern Arts. "A masterful composition", he hought to himself then switching his thoughts toward René François Ghislain Magritte in a connection of the words "composition" and "Magritte".

Everything was alright.