Humala-jumala FORD. FORD. "B-plus-mies, leikkivät yhdessä lapsina, valtionsalin katolta alas Keskuskadulle lensi." "Ilmoitettaneen lehden välityksellä?"
FORD. FORD.
"Toimistolla kyseltiin suureen ääneen mahdollisista jälkipuheista."
FORD. FORD.
"Mitä Osaston työtoveritkin sanovat?"
FORD.
"Aleksanteri, kello on jo seitsemän. Tarkistatko putkipostilinjaston? Niin, ja käske heitä tuomaan kahvia". Taustalla kuului vain käytävältä kaikuva korkeiden korkojen ääni. Osastonjohtajan sihteerin nahkaiset kävelykengät. "Voi vain arvata mitä hänen valitettava kuolemantapauksensa tulisi aiheuttamaan kaupungin seurapiireissä. Jumala siunatkoon Puoluetta ja Valtiota!"
Kirjoituskone lakkasi nakuttamasta kirjaintelojaan.
-
Aleksanteri oli ollut Puolueen Tiedotustoimiston (PUTITO) alajaosto F:n osastovastaavana nuoruusiästään asti. Häntä uskollisempaa Työläistä ei PUTITOssa hänen omasta mielestään ollutkaan. Alajaosto F:n tehtävänä oli Puolueen virallisen kannan mukaisesti "valitettavien Kuolemantapausten, Onnettomuuksien ja Kansan osaksi koituvan murheen käsittely". Aleksanteri piti työtään arvokkaana ja tärkeänä, turvasihan se hänen Perheensä toimeentulon myös hänen itsensä kuoleman jälkeen. Osaston sisäinen putkiposti oli ollut tukossa aamupäivän ajan. Johtaja Kaukanevan työ ilmeisesti viivästyisi vielä hetken, tuumi Aleksanteri.
Johtaja Kaukaneva oli vanhoillinen Puolueen konservatiivijäsen. Kuvittele mielessäsi harmaa, raihinainen mies, joka vaikuttaa voittaneensa Kuoleman shakkipelissä, ja saat hyvän käsityksen Ilmari Kaukanevasta. Aleksanteri piti Johtajaa suuressa arvossa ja oli mielestään valmis tarvittaessa puolustamaan tätä vaikka henkensä kaupalla, jos ajat sitä vaatisivat. Tästä Aleksanteri ei luonnollisestikaan koskaan puhunut kenellekään, vaan useimmiten hän piti koko ajatusta omana pienenä mielenleikkinään.
Putkipostin haaroitushuoneen ovi oli auki, ja sisällä oli Huoltojaoston mies korjaamassa paineilman syöttöletkun kiinnikkeitä. "Onko täällä pian valmista", kysyi Aleksanteri. Miehen silmät kertoivat työn valmistumisesta, eikä Aleksanteri jäänyt odottamaan vastausta. Hän jatkoi matkaansa taukotiloja kohti. Taukotilan luukulla ei ollut jonoa nimeksikään, siksipä Aleksanteri uskaltautui huutamaan kahvitilauksen jonossa seisomisen sijaan. Tarjoilijan kuittauksen jälkeen Aleksanteri lähti takaisin toimistoaan kohti.
Vuoropilli soi korkealla rakennuksen kattorakenteissa.
Huomenna kuolemantapaus olisi jokaisen lehden etusivulla. Hänestä tehtäisiin Puolueen uusi marttyyri.
-
Kiitokset inspiraatiosta: George Orwell ja Aldous Huxley.
Informatzion
Thursday, April 21, 2005
Tuesday, April 12, 2005
Friday, April 08, 2005
OSRAM 230W
Otsikon teksti osui silmääni herätessäni tänään katse hehkulamppua päin, josta tuli mieleen eilinen, joka taas synnytti allaolevan pohdinnan.
Pääsin eilen vihdoinkin pois armeijapalveluksesta (res. viestimies) ja sain tuon odotetun sotilaspassin käteeni. Kaikki odotukseni viimeisestä viikosta kävivät toteen. On nimittäin niin, että kun viettää ~230 päivää samojen ihmisten kanssa jatkuvasti, nukkuu samassa huoneessa heidän kanssaan sekä syö heidän kanssaan päivästä toiseen, alkavat samat naamat kyllästyttää. Lääkintäryhmällä, johon kuului minä mukaanlukien 10 henkilöä, oli jo huomattavia ongelmia olla riitelemättä koko ajan joistakin täysin merkityksettömistä asioista.
Viimeisenä päivänä ei enää jaksanut tuntea minkäänlaista toverisuhdetta toisiin; tahdoin vain lähteä pois niin nopeasti kuin mahdollista. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta tuntuu siltä kuin kaikki henkilöt yhtä tai kahta lukuunottamatta ovat täysiä idiootteja, joilta nähtävästi puuttuu täysin kyky tuntea empatiaa toisia kohtaan. Lopuksi tilanne alkoi olemaan se, että kaikki pienetkin viat henkilöissä nostettiin jatkuvasti esille ja keskinäinen keskustelu ja toiminta muistutti lähennä koulukiusaajan ja kiusatun välistä suhdetta.
Moni teistä varmaan pitää tätä liioitteluna, mutta minusta asia oli näin. Kaikki, jotka ovat joskus joutuneet yöpymään "miesporukassa" pitkiä aikoja tietänevät, mistä puhun. Kaikkihan todennäköisesti johtuu ihmisen tuntemasta yksityisyyden puutteesta, jonka kyseiset olot aiheuttavat. Henkisesti tuntuu siltä, kuin voisi jälleen hengittää vapaasti tuntematta ahdistusta.
Asiasta toiseen.
Mietin tässä yksi päivä evoluution toimintaperiaatetta, varsinkin liittyen ihmisten lisääntymiseen. Olen pohtinut, miten evoluutio näyttää ohjaavan ihmisiä mies/nainen pareihin, jonka ainoana tarkoituksena on tuottaa jälkeläisiä, jonka ansiosta evoluutio toteutuu. Varsinkin ns. "insestinestomekanismi", jonka ansiosta geeniperimä pysyy "puhtaana" on minusta hyvin mielenkiintoinen. Sillähän siis tarkoitetaan sitä, että ihmiset automaattisesti pitävät lisääntymistä lähisukulaistensa kanssa vääränä ja laittomana. Sama mekanismi ehkäisee ilmeisesti myös seksuaalisen vetovoiman tuntemisen "väärän" ikäisiin ihmisiin tai muihin eliömuotoihin.
Sitten olisi tietysti vielä selitettävä, miten pedofilismi, insesti jne. ovat mahdollisia , vaikkei evoluutio "hyödy" kyseisistä asioista mitenkään. Mielestäni tämä johtuu siitä, että vaikka ihmisten aivot ovat "ohjelmoitu" toteuttamaan evoluution "tahtoa", jää silti mahdollisuus aivokemiallisille häiriöille, aivojen epämuodostumille sekä opittujen kokemusten vaikutus ajatteluun ja toimintatapoihin. Tieteellä on aiheessa vielä paljon tutkittavaa ja selitettävää.
Pääsin eilen vihdoinkin pois armeijapalveluksesta (res. viestimies) ja sain tuon odotetun sotilaspassin käteeni. Kaikki odotukseni viimeisestä viikosta kävivät toteen. On nimittäin niin, että kun viettää ~230 päivää samojen ihmisten kanssa jatkuvasti, nukkuu samassa huoneessa heidän kanssaan sekä syö heidän kanssaan päivästä toiseen, alkavat samat naamat kyllästyttää. Lääkintäryhmällä, johon kuului minä mukaanlukien 10 henkilöä, oli jo huomattavia ongelmia olla riitelemättä koko ajan joistakin täysin merkityksettömistä asioista.
Viimeisenä päivänä ei enää jaksanut tuntea minkäänlaista toverisuhdetta toisiin; tahdoin vain lähteä pois niin nopeasti kuin mahdollista. Kuulostaa ehkä pahalta, mutta tuntuu siltä kuin kaikki henkilöt yhtä tai kahta lukuunottamatta ovat täysiä idiootteja, joilta nähtävästi puuttuu täysin kyky tuntea empatiaa toisia kohtaan. Lopuksi tilanne alkoi olemaan se, että kaikki pienetkin viat henkilöissä nostettiin jatkuvasti esille ja keskinäinen keskustelu ja toiminta muistutti lähennä koulukiusaajan ja kiusatun välistä suhdetta.
Moni teistä varmaan pitää tätä liioitteluna, mutta minusta asia oli näin. Kaikki, jotka ovat joskus joutuneet yöpymään "miesporukassa" pitkiä aikoja tietänevät, mistä puhun. Kaikkihan todennäköisesti johtuu ihmisen tuntemasta yksityisyyden puutteesta, jonka kyseiset olot aiheuttavat. Henkisesti tuntuu siltä, kuin voisi jälleen hengittää vapaasti tuntematta ahdistusta.
Asiasta toiseen.
Mietin tässä yksi päivä evoluution toimintaperiaatetta, varsinkin liittyen ihmisten lisääntymiseen. Olen pohtinut, miten evoluutio näyttää ohjaavan ihmisiä mies/nainen pareihin, jonka ainoana tarkoituksena on tuottaa jälkeläisiä, jonka ansiosta evoluutio toteutuu. Varsinkin ns. "insestinestomekanismi", jonka ansiosta geeniperimä pysyy "puhtaana" on minusta hyvin mielenkiintoinen. Sillähän siis tarkoitetaan sitä, että ihmiset automaattisesti pitävät lisääntymistä lähisukulaistensa kanssa vääränä ja laittomana. Sama mekanismi ehkäisee ilmeisesti myös seksuaalisen vetovoiman tuntemisen "väärän" ikäisiin ihmisiin tai muihin eliömuotoihin.
Sitten olisi tietysti vielä selitettävä, miten pedofilismi, insesti jne. ovat mahdollisia , vaikkei evoluutio "hyödy" kyseisistä asioista mitenkään. Mielestäni tämä johtuu siitä, että vaikka ihmisten aivot ovat "ohjelmoitu" toteuttamaan evoluution "tahtoa", jää silti mahdollisuus aivokemiallisille häiriöille, aivojen epämuodostumille sekä opittujen kokemusten vaikutus ajatteluun ja toimintatapoihin. Tieteellä on aiheessa vielä paljon tutkittavaa ja selitettävää.
Thursday, March 31, 2005
Ravintolakulttuurista
Minulla ja kohtalotoverillani ddomilla on jo vuosia jatkunut projekti käydä Lahden keskustan useimmissa ravintoloissa syömässä. Meidän "syömisemme" on tosin mielenkiintoinen tapahtuma itsessään. Käydäänpä läpi tyypillinen ravintolakäynti:
1. Saavumme ravintolaan.
2. Vitsailemme mahdollisesti ravintolan ulkonäöstä, tarjoilijoista, ilmapiiristä tms.
3. Tilaamme ruokaa kiinnittäen erityistä huomiota ruokalistoissa usein esiintyviin 4. kirjoitusvirheisiin.
4. Ruoka saapuu; syömme.
5. Kun ruoka on syöty, tulee se kiusallinen hetki jolloin ei varmasti tiedä, pitäisikö itse mennä kassalle maksamaan, vai pitäisikö odottaa laskua. Usein odotan ja tunnen oloni tyhmäksi peläten, että se tulee sittenkin maksaa kassalle.
6. Tässä vaiheessa tulee tärkein osa, tulee nimittäin sanoa "Ja nyt... poistumme maksamatta". Kaikkein hauskinta on jos ravintolan henkilökunta sattuu kuulemaan sen ja reagoi siihen jotenkin. Toistaiseksi kukaan ei vielä _onneksi_ ole ottanut sitä tosissaan. Sekin pelko tosin on aina ollut olemassa.
-
Olen monesti miettinyt, miksen voi käydä "ulkona" syömässä ilman, että siitä pitää aina tehdä niin monimutkaista... Tuntuu vain siltä ettei ravintolassa syödessä voi olla täysin "nollat taulussa", vaan on jatkuvasti tarkkailtava tilannetta.
Välillä omia juttuja lukiessa tuntee itsensä joksikin Woody Allen tai Seinfeld-tyyppiseksi neuroottiseksi kaljuuntuvaksi ukoksi.
1. Saavumme ravintolaan.
2. Vitsailemme mahdollisesti ravintolan ulkonäöstä, tarjoilijoista, ilmapiiristä tms.
3. Tilaamme ruokaa kiinnittäen erityistä huomiota ruokalistoissa usein esiintyviin 4. kirjoitusvirheisiin.
4. Ruoka saapuu; syömme.
5. Kun ruoka on syöty, tulee se kiusallinen hetki jolloin ei varmasti tiedä, pitäisikö itse mennä kassalle maksamaan, vai pitäisikö odottaa laskua. Usein odotan ja tunnen oloni tyhmäksi peläten, että se tulee sittenkin maksaa kassalle.
6. Tässä vaiheessa tulee tärkein osa, tulee nimittäin sanoa "Ja nyt... poistumme maksamatta". Kaikkein hauskinta on jos ravintolan henkilökunta sattuu kuulemaan sen ja reagoi siihen jotenkin. Toistaiseksi kukaan ei vielä _onneksi_ ole ottanut sitä tosissaan. Sekin pelko tosin on aina ollut olemassa.
-
Olen monesti miettinyt, miksen voi käydä "ulkona" syömässä ilman, että siitä pitää aina tehdä niin monimutkaista... Tuntuu vain siltä ettei ravintolassa syödessä voi olla täysin "nollat taulussa", vaan on jatkuvasti tarkkailtava tilannetta.
Välillä omia juttuja lukiessa tuntee itsensä joksikin Woody Allen tai Seinfeld-tyyppiseksi neuroottiseksi kaljuuntuvaksi ukoksi.
Tuesday, March 29, 2005
Guinness is good for you.
Ja hieman pohjustusta tällä kertaa:
Eli niille veijareille tiedoksi, jotka eivät tätä vielä tienneet, olen Suomen armeijassa suorittamassa varusmies"palvelustani". Tällä hetkellä minulla ei juurikaan ole enää jäljellä kyseistä hauskanpitoa (9 päivää).
Toimin lääkintämiehen tehtävissä, jotka ovat pääsääntöisesti päivystystä valkoiset vaatteet yllä paikallisessa varuskuntasairaalassa (lue: vitun tylsää, aivotonta hommaa). Meitä on kahdeksan lääkintämiestä, ja me hoidamme pareittain päivystystehtävät viikonloppuisin.
No, eli olinpa pääsiäisen "gineksessä" (kiinni viikonloppuna, eli siis ei lomilla). Kyseisen viikonlopun aikana huomasin pääseväni laiskuudessa uusiin sfääreihin. Esimerkiksi en jostain syystä jaksanut pestä kahvikuppiani, joten join samasta kupista neljä päivää mehua, kahvia, vaniljakastiketta (!!!), piimää ja ties mitä muuta. Kaadoin kaakaojauhetta paidalleni, johon mielessäni totesin, että "no ei sitä kukaan edes tule näkemään että mitä turhia vaihtaa paitaa". Roskapussit kerääntyivät mielenkiintoiseksi kasaksi joka oli pakko viedä pois kun haju alkoi oksettamaan.
Toinen mikä on viime aikoina mietityttänyt on tämä uusi Saamen pulustusvoimain tunnuslause "Tee työtä jolla on tarkoitus".
Esimerkki #1.
Metsäleireillä lääkintämiesten tehtäviin kuuluu ulkovessojen tyhjennys. Jepjep. No, onhan toki ymmärrettävä, että jonkun sekin "paskahomma" on tehtävä. Kuvitteleppa tälläinen tilanne: Tyhjennät vessan paskasammiota johon et edes itse ole paskonut, t-paita päälläsi, 15 asteen pakkasessa vitunmoisessa kuumeessa (n. 39.5) pieni taitettava lapio kädessäsi, välillä hajun takia ulos juosten yökkäilemään. Silloin sitä ei juuri ole mielessä "tee työtä jolla on tarkoitus", vaan pikemminkin "tee työtä joka on arvoitus".
Et semmoista saatana.
Eli niille veijareille tiedoksi, jotka eivät tätä vielä tienneet, olen Suomen armeijassa suorittamassa varusmies"palvelustani". Tällä hetkellä minulla ei juurikaan ole enää jäljellä kyseistä hauskanpitoa (9 päivää).
Toimin lääkintämiehen tehtävissä, jotka ovat pääsääntöisesti päivystystä valkoiset vaatteet yllä paikallisessa varuskuntasairaalassa (lue: vitun tylsää, aivotonta hommaa). Meitä on kahdeksan lääkintämiestä, ja me hoidamme pareittain päivystystehtävät viikonloppuisin.
No, eli olinpa pääsiäisen "gineksessä" (kiinni viikonloppuna, eli siis ei lomilla). Kyseisen viikonlopun aikana huomasin pääseväni laiskuudessa uusiin sfääreihin. Esimerkiksi en jostain syystä jaksanut pestä kahvikuppiani, joten join samasta kupista neljä päivää mehua, kahvia, vaniljakastiketta (!!!), piimää ja ties mitä muuta. Kaadoin kaakaojauhetta paidalleni, johon mielessäni totesin, että "no ei sitä kukaan edes tule näkemään että mitä turhia vaihtaa paitaa". Roskapussit kerääntyivät mielenkiintoiseksi kasaksi joka oli pakko viedä pois kun haju alkoi oksettamaan.
Toinen mikä on viime aikoina mietityttänyt on tämä uusi Saamen pulustusvoimain tunnuslause "Tee työtä jolla on tarkoitus".
Esimerkki #1.
Metsäleireillä lääkintämiesten tehtäviin kuuluu ulkovessojen tyhjennys. Jepjep. No, onhan toki ymmärrettävä, että jonkun sekin "paskahomma" on tehtävä. Kuvitteleppa tälläinen tilanne: Tyhjennät vessan paskasammiota johon et edes itse ole paskonut, t-paita päälläsi, 15 asteen pakkasessa vitunmoisessa kuumeessa (n. 39.5) pieni taitettava lapio kädessäsi, välillä hajun takia ulos juosten yökkäilemään. Silloin sitä ei juuri ole mielessä "tee työtä jolla on tarkoitus", vaan pikemminkin "tee työtä joka on arvoitus".
Et semmoista saatana.
Saturday, March 19, 2005
Epätavallinen teekuppi älähtää jälleen
Neljän tunnin kuvaussessio takana ja pussi karamellia. Tässä tämän illan ilontuottajani.
Tällä hetkellä armoitettu tuotantoryhmämme kuvaa erään tutun ihmisen elämäntarinaa, mutta mikä hienointa, tällä kertaa pääsemme leikkimään Tarantinoja. Käsikirjoittaja/Ohjaajamme, jrepo on kirjoittanut mielenkiintoisen epäkronologisen käsikirjoituksen täynnä hiihtoa, suksivoidetta ja erotiikkaa (no ehkei erotiikkaa).
Ja asiaan.
Yksi asia on viime aikoina vaivannut minua. Jostakin syystä tuntemani ihmiset vähättelevät verenluovutuksen tärkeyttä. Itse kuulun Punaisen Ristin aktiivisiin verenluovuttajiin (2 kertaa takana, aikomus käydä niin usein kuin mahdollista). Eikö kuitenkin leikkauksissa tarvita jatkuvasti verensiirtoa? Kuvitellaanpa, että sairaalassa tehdään teho-osastolla keskimäärin 10 leikkausta päivässä. Jokainen näistä tarvitsee n. litran verta, eikä pussitettu veri säily kovinkaan kauan. Siksipä pidän pientäkin, ehkä merkityksetöntäkin panostani asiassa suuressa arvossa. Itse asiassa minusta on vähän ristiriitaista, että samaan aikaan voivottelen liikakansoittumista ja silti käyn luovuttamassa verta.
No, aina ei voi voittaa.
Tänään katson: B5 Season 2
Tällä hetkellä armoitettu tuotantoryhmämme kuvaa erään tutun ihmisen elämäntarinaa, mutta mikä hienointa, tällä kertaa pääsemme leikkimään Tarantinoja. Käsikirjoittaja/Ohjaajamme, jrepo on kirjoittanut mielenkiintoisen epäkronologisen käsikirjoituksen täynnä hiihtoa, suksivoidetta ja erotiikkaa (no ehkei erotiikkaa).
Ja asiaan.
Yksi asia on viime aikoina vaivannut minua. Jostakin syystä tuntemani ihmiset vähättelevät verenluovutuksen tärkeyttä. Itse kuulun Punaisen Ristin aktiivisiin verenluovuttajiin (2 kertaa takana, aikomus käydä niin usein kuin mahdollista). Eikö kuitenkin leikkauksissa tarvita jatkuvasti verensiirtoa? Kuvitellaanpa, että sairaalassa tehdään teho-osastolla keskimäärin 10 leikkausta päivässä. Jokainen näistä tarvitsee n. litran verta, eikä pussitettu veri säily kovinkaan kauan. Siksipä pidän pientäkin, ehkä merkityksetöntäkin panostani asiassa suuressa arvossa. Itse asiassa minusta on vähän ristiriitaista, että samaan aikaan voivottelen liikakansoittumista ja silti käyn luovuttamassa verta.
No, aina ei voi voittaa.
Tänään katson: B5 Season 2
Thursday, March 17, 2005
20 years of insanity
Niin, tänään täy(tin/tän) kaksikymmentä vuotta. Kun miettii tätä kulunutta aikaa ja katselee omaa CV:tään, ihmettelee, kuinka paljon onkaan saanut aikaan viimeisten viiden vuoden aikana. Ajattelin syntymäpäiväni kunniaksi hankkiutua vanhasta atk-rojusta eroon, mutta pelkästään jo kaapin näkeminen sai toisiin ajatuksiin. Ihmeen paljon kaikkea tarpeetonta roinaa sitä onkin tullut haalittua vuosien varrella: Commodore 64, Vic-20, Gamepark GP32, parit näytöt, kolme näppäimistöä, viisi hiirtä, _iso_ kaapelimytty yms. schaissea.
Ois varmaan ihan mukavaa juhlistaa tätä päivää jotenkin. Ei vain oikein ole inspiraatiota mihinkään, sillä olen ollut koko lomaviikon kipeänä. Miksiköhän kaikki epidemiat iskee minuun aina silloin, kun olen lomailemassa (TJ 21).
Viime aikoina olen havainnut itsessäni irccaajan piirteitä. Tähän on saatava nopeasti korjaus.
Lukekaapa muuten Domanderin klopin blogia. Hän se vasta kirjoittaakin vinkeitä tarinoita (http://bungling.blogspot.com).
Tänään katson: B5 Season 2 ja Kummeli - Artisti Maksaa
Ois varmaan ihan mukavaa juhlistaa tätä päivää jotenkin. Ei vain oikein ole inspiraatiota mihinkään, sillä olen ollut koko lomaviikon kipeänä. Miksiköhän kaikki epidemiat iskee minuun aina silloin, kun olen lomailemassa (TJ 21).
Viime aikoina olen havainnut itsessäni irccaajan piirteitä. Tähän on saatava nopeasti korjaus.
Lukekaapa muuten Domanderin klopin blogia. Hän se vasta kirjoittaakin vinkeitä tarinoita (http://bungling.blogspot.com).
Tänään katson: B5 Season 2 ja Kummeli - Artisti Maksaa
Tuesday, March 15, 2005
Itse perkele laskeutui keskuuteemme...
...sillä hain tänään Lahden kaupungilta töitä! Ei siinä sinänsä mitään kummaa ole, en vain ole tuntenut itseäni "civil servantiksi". Älytöntä siinä prosessissa vaan oli se, että lomake tarjosi kolme vaihtoehtoa, missä haluaisi mieluiten työskennellä muttei sitten kerro mitään faktoja niistä paikoista. Saisivat puolestani siirtyä tavalliseen hakuprosessiin takaisin...
Armeija"palvelus" onneksi loppuu kohta pois alta. Taitaa olla edessä työttömyyskortistossa käynti. Minulla on jotenkin kumma mielikuva työttömyystoimistoista. Jotenkin kuvittelen löytäväni neljävitosia Reiskoja ja Arskoja etsimässä raksahommia. Häiritsee koko vitun ajatuskin sellaisesta paikasta.
Tänään katson: The Simpsons
Armeija"palvelus" onneksi loppuu kohta pois alta. Taitaa olla edessä työttömyyskortistossa käynti. Minulla on jotenkin kumma mielikuva työttömyystoimistoista. Jotenkin kuvittelen löytäväni neljävitosia Reiskoja ja Arskoja etsimässä raksahommia. Häiritsee koko vitun ajatuskin sellaisesta paikasta.
Tänään katson: The Simpsons
Subscribe to:
Posts (Atom)
