Koti

yritin mennä pahaa maailmaa piiloon peiton alle
   mutta sängyn alla oli mörköjä
äiti heitti minut pesuveden mukana pihalle
   ulos yksin pahaan maailmaan
katsoin rannekellosta suunnan metsään
   ja riisuin hiljaa kaikki vaatteeni
hieroin itseeni mutaa ja sammalta
   unohtaen kuka on ihminen
tapio ja otso elämäntovereinani
   söin kaarnaa ja käpyjä
kerroin salaisuuteni revolle
   psykiatrini oli keltasilmäinen
en enää huomannut kylmyyttä
   en ennen talvea ikuista
hiljaista

heräsin alta sammaleen
   raahauduin kohti aurinkoa
näky kumma ja vieras ja silti tuttu
   unohtaen kuka on ihminen
hän katsoi minua ja minä häntä
   tunsi villin voiman kutsuvan
otti minua kädestä kuin vanhaa ystävää
   sanomatta tarpeetonta sanaakaan

aurinko istui taivaallaan
   
hän riisui vaatteensa ja liittyi mukaan
   älkää etsikö meitä enää