Maanantaikappale

Herää, unikeko!
Aurinko nousi jo kuudelta!

Laita sukat vääriin jalkoihin
kaada myslin sekaan kolaa

Unohda avaimet kahdesti
ja jätä ovi lukitsematta

Mumise epäselvästi bussikuskille
ja istu penkistä ohi

Säpsähdä stop-valon syttyessä
jää väärällä pysäkillä pois

Älä tunnista ketään vastaantulijaa
ja nuku onnellisesti töissä!

Kommunikaatioterapia

Hiljainen kylä, vaitonainen suu
  sanomatta jätetyt sanat, asuntolaina, se toinen
  ja kaikki se muu

Miksi lupasimme toisemme toisillemme
  sanottiin sanat katteettomat, ruman halvat
  kumppanillemme
  
"Kaduttaako?", kysyin yhä uudestaan
  et sano mitään, lauseet sanomatta jää
  myös tälläkin kertaa 

Veit lapset pois kun en puhunut enää
  ei ymmärtänyt äiti eikä isä
  ei kummankaan perheenpää

"Penni ajatuksista", voi kohtalon ivaa
  viskikonjakki ja rikkinäinen vyö
  solmio hukassa
  sukassa reikä

  olen vain hiljaa

Epätietoinen

Onko pakko nauraa mukana hänen huonoille vitseilleen?
Onko pakko iloita hänen puolestaan kun hän ostaa ruman urheiluauton?
Onko pakko muistaa miltä se tuntui kun hän veti sinut syliinsä?
Onko pakko itkeä kun hän jättää sinut toisen vuoksi?

Onko pakko tuntea niin kovaa?

Voinko valita oman tieni onneen?
Voinko nähdä valoa tunnelin päässä?
Voinko ostaa suosikkilimonadiani kysymättä lupaa?
Voinko itkeä itseni joka ilta uneen?

Voinko saada luvan tuntea niin kovaa?

For Sini

Standing in front of the opaque portal
   gazing past the lives beyond
Forgetting why I originally came here
   and why her name was to me so fond
"You can never have him", they said
   but you refused to listen, my black dove
And when came the time to make a choice
   you took a stand and you chose love
Forget-me-not, anemone, lily
   rosemary, parsley and thyme
Show compassion to me and them
   and we'll stand the tests of time

Kuka varasti punaisen haimani? (tajunnanvirta sensuroimattomana #1)

Olin kaupungilla kävelemässä väistellen katselijoiden luoteja joita he ampuivat muovisilla valopistooleillaan kohti minua. Yritin väistellä niitä mutta käsiini kasvoi karvaisia kasvaimia jotka eivät tahtoneet että vahingoitun. Ne muodostivat ympärilleni kudoksistaan kilven joka suojasi minua kaikelta, mutta pian huomasin, ettei sen sisällä voi hengittää. Saatoin kuvitella sinertyvät kasvoni kun vedin sisään pahanhajuista uloshengitysilmaa kudospussin sisällä, ja pian korvissani alkoi myös surista. Fandago grimoire, ajattelin kun näkökenttäni supistui pieneksi valkoiseksi vaakaviivaksi ja tiesin tajuttomuuden olevan lähellä. Kaaduin maahan enkä enää sen jälkeen tuntenut mitään.

Luomiskertomus

ajan alussa nousin järvestä
  keräsin kappaleet ihmisen
muoviputkea ja tähtien valoa
  unohdettuja lupauksia monta

kasasin kaiken parhaani mukaan
  mutta en osannut ilman ohjetta
rautalankaa ja liimaa
  ja punaisen jumalan alttari

~katso: hän elää luonamme nyt
  kuka meistä olisikaan aito~

otin ja rakensin toisen
  kumppaniksi keinokaliffin
nimeksi annoin sille jordaania
  vastukseksi kysymysten

hän avaa silmät hän avaa suun
  henkeä haukkoen hän istuu
katsoo minua - minä häntä
  en osaa sanoa enää mitään

~kirveltää kun itkettää
  ja ilma on sakea savusumusta~

a game design for a school project

The game is a “moody” adventure game, the term moody referring to a type of game play with no actual goal. The game is an experience, an interactive movie of sorts with no right or wrong outcome.The player experiences the story through discussions of other characters and settings, acting as a narrator of sorts to the story.

Set in a world where time has turned backwards, the story is told from the viewpoint of three characters, all stuck in a snowstorm in a cabin high up an unnamed mountain. The game is divided into three equal parts or chapters, each involving one character and his/her story.

The world and setting is a reality where time runs backwards, which has eliminated death from the lives of people, and now the end of a human life is birth (turning into a sperm and an unfertilized ovum). Time has gradually slowed down, and then, starts reversing. Past events start recurring.

People eat by regurgitating foods into food containers. Raining starts from the ground up. When people start fighting they suddenly get all hurt and then the opponent heals them by attacking them. Old buildings are re-built with wrecking crew equipment. Dead people raise from their graves and start getting younger. The universe is bound towards the Big Bang again, and thus, an Armageddon of un-birth.

The player characters are different people caught in the early days of “The Event”, as the time-turning is called in the game universe:
The three main characters are:

“A” – an undertaker, reassigned as “wake-upper”, i.e. a person responsible for patrolling graveyards and finding dead people coming back to life.

“B” – a novelist, now disenchanted as she has to unwrite all her books

“C” – a Christian priest battling with the new unnecessity of religion.

Koti

yritin mennä pahaa maailmaa piiloon peiton alle
   mutta sängyn alla oli mörköjä
äiti heitti minut pesuveden mukana pihalle
   ulos yksin pahaan maailmaan
katsoin rannekellosta suunnan metsään
   ja riisuin hiljaa kaikki vaatteeni
hieroin itseeni mutaa ja sammalta
   unohtaen kuka on ihminen
tapio ja otso elämäntovereinani
   söin kaarnaa ja käpyjä
kerroin salaisuuteni revolle
   psykiatrini oli keltasilmäinen
en enää huomannut kylmyyttä
   en ennen talvea ikuista
hiljaista

heräsin alta sammaleen
   raahauduin kohti aurinkoa
näky kumma ja vieras ja silti tuttu
   unohtaen kuka on ihminen
hän katsoi minua ja minä häntä
   tunsi villin voiman kutsuvan
otti minua kädestä kuin vanhaa ystävää
   sanomatta tarpeetonta sanaakaan

aurinko istui taivaallaan
   
hän riisui vaatteensa ja liittyi mukaan
   älkää etsikö meitä enää

Nuuskamuikkuselle...

Oli talvi ja pakkanen, kun lähdit kauas etelään
Jäin yksin taloon, puiseen, pimeään
Unta hakiessani kuvat mielen täytti tummat
Olo yksinäinen oli - varjot huoneeni kummat
Ajatukseni täytti matkasi määränpää
Nyt kaukaisien maiden kolkat sä yksin vain näät
Kyyneltä en päästänyt silmistäni silti lain
Mutta mielessäni olit sinä, yksin sinä, vain
Kun unihiekka silmäni vihdoin vangitsi ja täytti
Unen kuvat sinut vihdoin minulle näytti
En enää yksin talveani vietäkään nyt
Kun luonain unissani olet viipynyt
Pian koittaa kevät ja silloin taas tavataan
Ystäväni, rakkaani, minua silloin tule halaamaan

Calligraphic "faction logo" designs for a game project

More information later :)

The Astral Gears

Heart of the Atom

Entropy

Neo-Christians

Imperials

The Spawn

Galactic Order of Puritans

Le Petit Prince

it's like I had transported into a new plane of existence
looking at the common three dimensions as through a lens

reality was distorted, yes, but nothing else was
people were still the same, still had the redeeming quality to them

the reason for living is other people, one might say
but I add: "yes, if you Love yourself first as well"

as I sat there in the outskirts of the chromospheric disturbance
and shot wondering gazes towards supernovas and stardusts

I couldn't help thinking how much I'd rather be there
there, in your arms, in a warm embrace

and time became just another dimension to me
breaking the barriers wasn't very difficult in the end

let's just say that kindness knows no boundaries
not even four-dimensional

Eureka!

So I dropped down on my knees
And shouted the name again
An answer was given to me
In a bright flash of light

This was no act of God
The mirror image was displayed clearly
for the first time in
thousands of thousands of years

A world where a man can challenge gods
Endless greed, want and envy are gone
The old statues are broken down
for they are but images of men

Letting go the old superstitions
Challenging the knowledge of fathers
Displacing belief with knowledge
The world beings anew

Hand in hand the sons of man
walking together towards a brighter tomorrow
Fairness, honesty, kindness
These are the values I serve now

A glad servant I am
And no doubt I feel

Eräs ilta

Kadulla kävelee mies joka ei ole musta eikä valkoinen. Hänen vanhempansa ovat kotoisin eri puolilta maapalloa. Hänen äitinsä on suomalainen. Hänen isänsä on afrikkalainen. Hän on puoliverinen mulatti, rotupetturi, of mixed blood, ei-arjalainen "somali", kuten häntä kutsuttaisiin yön pimeydessä, vaikka hänen isänsä onkin kotoisin lähempää Pohjois-Afrikkaa. Jonottaessaan grillijonossa hänen takanaan olevat teini-ikäiset, pilottitakkeihin verhoutuneet pikkusielut kommentoivat tarpeettoman kovaan ääneen näennäistä fyysistä pahoinvointiaan, jonka miehen olemassaolo saa heidän elimistössään aikaan. Mies on hiljaa, hän ottaa verbaaliset veitset vastaan tottuneesti, tahtoen välttää tarpeettomat välikohtaukset. Sitä he vain kuitenkin haluaisivat. Kun miehen vuoro tulee, katsoo myyjä häntä lyhyesti kuin kirpputorilla lojuvaa, kulunutta taistolaiskodin vihreää joukkoistuinta. Pienet siansilmät lähettävät pikapostilla salamointia kirjattuna kirjeenä. Myös tämän hän ottaa vastaan hievahtamatta, välittämättä lainkaan siitä mitä tämän kunnioitettavan nakki-establishmentin henkilökunta ajattelee hänen monikulttuurisesta perimästään. Myyjä varmaankin pohtii, että pitäisikö tässä nyt muka ruveta solkottamaan viidakkoslangia kun mies avaa suunsa ja tilaa ranskalaiset perunat sinapilla, puhuen virheetöntä suomea lievällä hämäläismurteella. Saatuaan pikaruokansa hän poistuu nopeasti vasemmalle pilottitakkien huomaamatta. Hän palaa takaisin kaupungin yöhön lautanen ja haarukka kädessään, syöden grilliherkkujaan kävellessään.

Poimittu hetki

Joskus yritin järkiinnyttää itselleni, että ymmärtäisin tämän maailman toiminnan. Todellisuus kuitenkin on, etten oppinut ymmärtämään juuri mitään. Kun yritin ojentaa kuvitteellista kättäni ajatuksissani kohti korkeampaa totuutta, kohti onnellisen elämän salaisuutta, käteni ulottui vain hyvin lyhyelle, eikä sen tarjoama ote antanut hakemaani lämpöä tai helpotuksen tunnetta. Miksi tälläinen olisi missään tapauksessa mukava olomuoto, hän kysyi ei keltään saamatta vastausta.

Ajatuksessani on käynnissä oikeudenkäynti. Istun todistajan kopissa ristikuulustelussa, ja totisesti myös tuomari ja syyttäjä ovat tuttu näky, sillä minä itse täytän molemmat puolet oikeustapahtumista. "Miksi teit sen? Sosiopaatti! Hullu! Mielipuoli! Pervo! Deviantti! Huligaani! Loinen!". Pystyn vain istumaan tyhjä ilme kasvoillani, antaen sanojen tulvan pyyhkäistä ylitseni, tulvan, joka mennessään jättää oksettavan tunteen kurkun pohjalle ja joka saa vaatteet ylläni tuntumaan entistäkin epämukavimmilta.

Tuomio on selkeä: Syyllinen. Kaikki osakohdat luetaan minun kannaltani raskauttaviksi ja lautamiehet (jotka muistuttavat erittäin läheisesti myöskin minua) toteavat yhteen ääneen tuomion kaikki alakohdat paikkaansapitäviksi ja oikeudenmukaisiksi. "Oikeusmurha!", ajattelen hiljaa mielessäni kun minut raahataan kahleissa ja pakkopaidassa ulos puuseinäisestä huoneesta ulos hiljaiseen, linoleumilattiaiseen pimeään käytävään, jonka loppua en näe. Siellä minua odottaa pimeä tuntematon.

Käytävä kaikuu hiljaisista nahkakenkien askelista, kun kaksi oikeusavustajaa raahaa minua olkapäistä käytävän mustaa päätä kohti. Hitaasti matkan edetessä näkemäni kehon osat alkavat peittyä mustaan vaippaan, pimeyden kylmään syleilyyn. Ohittaessani ikkunan näen tähtitaivaan, jonka äärettömän kaukaisuuden salaisuus pysynee lopullisesti minulta nyt piilossa. Epätasainen nakutus kuuluu halvoista kangaskengistäni, jotka osuvat rytmikkäästi epätasaisten muovilaattojen reunoihin ylittäessään niitä viimeisen matkani edetessä.

Vihdoin pimeys valtaa kaiken läpitunkevalla olemuksellaan.

The one that asked too much

Hanging my legs over the bedspread
Trying not to think of the obvious
The fleeting images filling my mind
Over and over and over again

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

The bills keep piling up on the floor
But even money would not be the release
I want a new drug, they sing again
Over and over and over again

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

Thinking the way that I am not allowed happiness
But this is the way things have always been
I've always been the one left standing in the corner
While others dance the night away

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

The morning kettle boils for just me
Never nobody to share my day
The cold floor chilling my bare feet
Competing with the coldness inside me

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

The last leaves fall in the winter frost
Fractal patterns filling my kitchen window
The crackling sounds of electric trains
Alone in this cold and empty world

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

Hoping someone would learn to love me
And to see me as I am
Small words and simple wishes
That's all I can ask for

I can't get no relief
I must be the underdog again
I must be the underdog again

Fleeting moments passing in a blur
The vision slowly begins to dim
And as I exit in a dizzying embrace
It's all going to finally end

I'm given relief
But still, I'm the underdog again
I'm still the underdog... again